Tiina, Pasi ja Vikuel. Kuvaaja Suvi Männikkö.
“Kuvassa entinen suomenhevoseni Vikuel, joka työskentelee nykyään Laenlammen tilalla. Avustajana pääsponsorini ja tiimini huoltojoukkoihin kuuluva ykkösfani Pasi Karppinen.”
Ikä: 42
Asumispaikkakunta: Bryssel
Seura: Arctic Horseback Archery ry
Grading: HA2
Lajikokemus: Ensikosketus oli jo ennen koronaa, mutta tuolloin kenttäratsastus vei leijonanosan treeniajasta. Viimeisen vuoden aikana treenitahti on kiihtynyt ja vauhti ei tule pysähtymään.
Teknikka: Peukkuote
Varusteet: Jousi 28 paunan sveitsiläinen Silviobow, viine Mihai Cozmei
Lempirata: Hunt! Radalle lähdössä on pienesti samaa kuohuntaa vatsassa, kuin kenttäkilpailun maasto-osuudelle.
Tiina Jokinen
Tiina kertoo vahvuudekseen lajissa yhteistyön solmimisen hevosen kanssa. Hän on ratsastanut paljon ja ratsastuskouluissa opettaneena olen myös työstänyt opetushevosia ja hän saa hevosen taistelemaan kanssaan, ei häntä vastaan. Taito on äärettömän tärkeää, jos kilpailee hevosella, johon on aikaa tutustua vain tunnin ajan ennen kilpailua. Parhaita piirteitä kysyttäessä hän vastaa: ”Koska devil is on the details. Laji on pilkuntarkkaa lihasten ja mielen hallintaa, johon tarvitaan ripaus rohkeutta. Toki rja-yhteisö on vailla vertaansa. Ihania, tosiaan tukevia ja tsemppaavia aitoja ihmisiä.”. Tiinan päävalmentaja on Anni Jauhiainen, talvikaudella myös Siem Budding.
Lajin ulkopuolella Tiina Jokinen toimii toimittajana. Hän harrastaa ”raivokävelyitä”. Perheensä kanssa hän pelaa Pokemon go:ta ja metsästää raivoisasti Pokemoneja.
Prinsessa Annika (Aino)
Tiina Jokinen kilpailee yhdessä Prinsessa Annika hevosen kanssa.
Prinsessa Annika on töissä Laenlammen tilalla. Hän on todella kiva ja lempeä tamma, jonka luonne on todellakin sitä, mitä suomenhevonen parhaimmillaan on. Rehti, reipas ja rohkea.